1.
Jätä työhakemus jopa 2 minuutissa
2.
Kaikki hakemukset käsitellään
3.
Hakuprosessi etenee nopeasti
4.
Kohti uutta työpaikkaa!
Uusimaa
Pirkanmaa
Varsinais-Suomi
Satakunta
Pohjanmaa
Pohjois-Suomi
Poista valinnat
85 hakutulosta
Kiinteistönhuollon työntekijä
Turku, Varsinais-Suomi

Kiinteistöhuollon työntekijä

Etsimme asiakkaallemme kiinteistöhuollon työntekijää vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen.

Kiinteistöhuollon työntekijänä työtehtäväsi painottuvat erilaisten kiinteistöjen ulkoalueiden hoidon työtehtäviin eli esimerkiksi pihan ylläpidon tehtäviin, lakaisuun, rännien putsaukseen, nurmikonleikkuuseen ja lumitöihin. Lisäksi työtehtäviisi kuuluu muun muassa suodattimien, lamppujen ja sulakkeiden vaihtoa sekä paloilmoitintarkastuksia.

Toivomme, että sinulla on ainakin jonkin verran aiempaa kokemusta vastaavanlaisista työtehtävistä, ja halua oppia uutta. Eduksesi katsotaan kiinteistönhoitoalan tutkinto sekä osaaminen sähkö- ja putkitöistä, mutta se ei ole pakollista.

Työ on kokoaikainen ja työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä, mieluusti vielä heinäkuun aikana. Työajat ovat pääsääntöisesti klo 7.30-16.00 välillä, mutta talvisin työt voivat alkaa jo klo 6.00. Mahdollisista päivystyksistä voidaan lisäksi sopia. Työkohteet sijaitsevat Turku-Raisio-Kaarina-akselilla.

Jätä hakemus, niin jutellaan lisää!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Kokki, a la carte Turun keskustaan
Turku, Varsinais-Suomi

Kokki, a la carte

Odottaako kokkihattusi kaapin perällä jo innokkaana hommiin pääsemistä?
Nyt onnisti: etsimme asiakkaallemme Turun keskustan ravintolaan vakituiseen työsuhteeseen a la carte kokkia. Työnkuvaan kuuluu annoksiin liittyvien komponenttien esivalmistelutyöt, ruoan valmistaminen ja annosten kokoaminen sekä keittiön siisteydestä huolehtiminen.

Toivomme, että sinulla on kokemusta vastaavista tehtävistä. Toivomme myös, että olet paineensietokykyinen, oma-aloitteinen ja asiakaspalveluhenkinen persoona.

Työ alkaa 13.8.2024. Tunteja on tarjolla 90h/3 vkoa. Lisätunnit ovat hyvinkin mahdollisia, kun on päässyt sisälle talon tekemiseen. Työtä on tarjolla toistaiseksi.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Koneistaja Kaarinaan
Kaarina, Turku, Varsinais-Suomi

Koneistaja Kaarinaan

Haemme asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen koneistajaa CNC-sorville ja CNC-jyrsinkoneelle. Jonkunlaista kokemusta olisi hyvä olla niistä aikaisemmin, varsinkin Fanuc- ja Heidenhain ohjauksien käyttökokemus katsotaan suureksi eduksi. Pystyt kommunikoimaan suomen kielellä. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. 1-vuorotyö, työtunteja 37,5h/vko. Työpaikka sijaitsee Kaarinassa hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä.

Kerro palkkatoiveesi!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Kuljetusala (avoin haku)
Turku, Varsinais-Suomi

Avoin haku: Kuljetusala

Carrotin kuljetusalan työntekijänä pääset työskentelemään monipuolisiin tehtäviin osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaisesti!

Haemme Varsinais-Suomen talousalueelle kuljetusalan osaajia erilaisiin työsuhteisiin ja työkohteisiin, lyhyistä työsuhteista pidempiin työsuhteisiin.

Tämä on avoin haku ja tähän työpaikkailmoitukseen voit jättää hakemuksen olit sitten vastavalmistunut aloittelija tai kokenut alan ammattilainen: kuorma-autonkuljettaja, pakettiautonkuljettaja, yhdistelmäkuljettaja (puolikas/täysperä), jakeluautonkuljettaja, jäteautonkuljettaja, ulkologistiikkatyöntekijä, terminaalityöntekijä - tai joku muu!

Huom! Ammattipätevyys tulee olla voimassa kuljetus puolella.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Kuorma-autonkuljettaja
Turku, Varsinais-Suomi

Kuorma-autonkuljettaja

Haemme asiakkaallemme kokenutta kuorma-auton kuljettajaa, joka ajaa pääosin lavansiirtovaunua. Työ alkaa mahdollisimman pian ja työtä on tarjolla toistaiseksi. Sinulla on jo kokemusta ajohommista ja sinulla on ammattipätevyys.

Huom! Kerro meille palkkatoiveesi!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Laserkoneoperaattori Laitilaan
Laitila, Varsinais-Suomi

LASERKONEOPERAATTORI

Etsimme asiakkaallemme Laitilaan laserkoneoperaattoria. Jos sinulla on alakohtaista kokemusta tai olet kiinnostunut alasta tai olet vaan innokas oppimaan tätä alaa niin hae työpaikkaa. Työhön kyllä perehdytetään!

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Työ on vakituinen. Työ on vuorotyötä, joten olethan valmis työskentelemään sen mukaan.

Asiakkaamme on pitkän linjan metallialan yritys.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Leipuri/keittiötyöntekijä
Kaarina, Turku, Varsinais-Suomi

Leipuri/keittiötyöntekijä

Oletko intohimoinen leipuri tai onko keittiö sinulle luonnollinen paikka työskennellä? Kuvailisitko itseäsi hyvillä organisointitaidoilla varustetuksi moniosaajaksi?

Tässä olisi duuni juuri sinulle: haemme asiakkaallemme leipuria/keittiötyöntekijää Kaarinaan, työtehtäviin kuuluvat mm. leipomotuotteiden valmistaminen ja salaattien sekä kokoustarjoilujen valmistaminen. Edellytämme hakijoiltamme ainakin hieman aikaisempaa työkokemusta vastaavista työtehtävistä.

Työ alkaa mielellään heti tai sopimuksen mukaan. Työ on kokoaikaista päivätyötä, ja sitä on tarjolla toistaiseksi. Työvuorosi alkavat yleensä klo. 06.00 alkaen. Työpaikka sijaitsee lähellä Kaarinan keskustaa, täällä pääset työskentelemään monipuolisissa työtehtävissä lämminhenkisessä työpaikassa.

Kerrothan meille rohkeasti palkkatoiveesi, kilpailukykyinen palkkaus!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Mekaaninen asentaja kokoonpano tehtäviin
Turku, Varsinais-Suomi

Asentajia kokoonpanon tehtäviin Turkuun

Haemme asiakkaallemme Turkuun mekaanisia asentajia monipuolisiin kokoonpanotehtäviin.

Työtehtäviin kuuluu mm. mekaniikka- ja hydrauliikkakokoonpanoa sekä avustavaa sähköasennusta. Voit olla vasta alalle tullut tai sinulla on jo aikaisempaa työkokemusta alalta. Pääasia on, että sinulla on motivaatiota ja halua oppia uutta. Tässä työssä pääset hyödyntämään jo hankkimaasi osaamista ja kehittymään edelleen.

Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Työ on vakituinen.

Asiakas on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Metallityöntekijä
Turku, Varsinais-Suomi

Metallityöntekijä

Haemme asiakkaallemme putkihitsaajalle apulaista/työparia. Olet juuri valmistunut tai sinulla on jo hieman kokemusta metallihommista, olet työskennellyt jonkin aikaan esim asennushommissa tai hitsaajana ym. Työtehtävään kuuluu työskentely putkihitsaajan apulaisena. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.

Työpaikka sijaitsee Raisiossa. Oltava komennusvalmius.

Asiakasyrityksemme toimittaa räätälöityjä teräs- ja alumiinituotteita teollisuuden tarpeisiin. Asiakasyrityksemme tekee ja asentaa teollisuuden prosessiputkistoja, paineilmalinjastoja ja säiliöitä teollisuuskohteisiin. Lisäksi he suorittavat teollisuuden kunnossapitotöitä luotettavasti ja ammattitaidolla.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Osa-aikainen siivooja
Turku, Varsinais-Suomi

Osa-aikainen siivooja kotisiivoukseen

Oletko täynnä puhtia ja motivaatiota siistimistä kohtaan? Taipuuko sinulta suomen kieli? Jos tunnistit itsesi, tässä olisi sinulle huipputyö:

Etsimme asiakkaallemme siivoojia kotisiivouspuolelle: et tarvitse aikaisempaa kokemusta, sillä asiakas kouluttaa sinut työhön. Asenteesi työtä kohtaan, sekä suomenkielen taitosi ovat tärkeimmät ominaisuutesi tässä työssä.

Et joudu puurtamaan yksin, vaan seuranasi on pari jonka kanssa liikutte firman autolla. Toivommekin että sinulta löytyy ajokortti B ja et epäröi tarttua yrityksen auton rattiin.

Työaika on 6-8 h /päivä, ja työkohteet sijoittuvat esim. Turkuun, Lietoon ja Kaarinaan.

Meiltä löytyy myös kilpailukykyinen palkkaus, haethan rohkeasti!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Paineimuautonkuljettaja
Turku, Varsinais-Suomi

Korkeapainepesijä / paineimuautonkuljettaja

Haemme asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen paineimuautonkuljettajaa. Työkohteet sijaitsevat telakoilla ja liikenteessä olevilla matkustaja- ja rahtilaivoilla sekä talousalueen teollisuusyrityksissä ja rakennustyömailla. Työ sisältää korkeapainepesua, märkäimurointia ja suurtehoimurointia edellä mainituissa kohteissa.

Odotamme ripeää otetta, reipasta asennetta, oma-aloitteellisuutta, joustavuutta työaikojen suhteen ja hyvää fyysistä kuntoa.

Vaatimuksena työturvallisuuskortti. Kuorma-autokortti sekä tavarankuljetuksen ammattipätevyys on eduksi.
Hyvä suomen kielen taito on edellytys. Jos ala ei ole sinulle tuttu mutta ala kiinnostaa, ja tiedät hieman alasta niin asiakas perehdyttää kyllä työhön.

Työ alkaa heti. Työ on päivätyötä. Työtä on tarjolla toistaiseksi.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Putkihitsaaja
Turku, Varsinais-Suomi

PUTKIHITSAAJA

Etsimme asiakkaallemme vakituiseen työsuhteeseen Turun alueelle putkihitsaajaa.

Huom! Kyseisessä työtehtävässä on kilpailukykyinen palkkataso.

Hitsejä kuvataan, eli vaaditaan huolellisuutta ja katsotaan eduksi jos on kuvahitsejä vetänyt.

Asennukset suorittaa hitsaaja itse jos siihen taito löytyy. Jos ei ole siitä juurikaan kokemusta niin ei hätää. Asentaja on erikseen, joka asentaa. Asennuskokemus katsotaan siis suureksi eduksi mutta ei ole välttämätön.

Kuvien lukutaito ja 3D-hahmotuskyky ovat tärkeitä taitoja tässä työtehtävässä. Työ alkaa heti ja työtä on tarjolla toistaiseksi. Työ on päivätyötä.

Asiakasyritys toimittaa räätälöityjä teräs- ja alumiinituotteita teollisuuden tarpeisiin. He ovat erikoistuneet ruostumattoman ja haponkestävän teräksen sekä alumiinin toteutuksiin. Lisäksi he suorittavat teollisuuden kunnossapitotöitä luotettavasti ja ammattitaidolla.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-15.

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Putkihitsaaja Raumalle
Rauma, Satakunta

Putkihitsaaja Raumalle

Haemme asiakasyrityksellemme PUTKIHITSAAJAA tuleviin projekteihin paikallisesti Rauman alueelle. Teollisuusputkihitsaajana hitsaat teollisuuden tuotantolaitoksissa käytettäviä putkistoja. Sinulla on jo aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Työtä on tarjolla toistaiseksi.

Asiakasyritys on Pohjoismainen teollisuuden teknisiin palveluihin erikoistunut kasvuyhtiö, jonka asiakkaita ovat kansainväliset teollisuusyritykset.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Rengasasentajia syyskauteen
Turku, Varsinais-Suomi

RENGASASENTAJIA SYYSKAUTEEN

Me etsimme asiakkaallemme Turkuun kausityöntekijöitä rengasasennukseen.

Rengasasentajan työtehtäviin kuuluvat henkilöautojen renkaiden asennukset ja varastointitehtävät sekä autojen siirtämistä.

Etsimme sinua, jolla on hyvä asenne ja motivaatio kohdallaan. Aikaisempi kokemus renkaiden vaihdosta katsotaan eduksi. Työ alkaa syksyn aikana ja kestää sesonginajan.

Työhön vaaditaan täysi-ikäisyyttä ja voimassaolevaa B-korttia.

Saat perehdyksen työhösi.

Jos ripeä tahtinen työ sopii sinulle ja pidät auto-alasta ja asiakaspalvelutyöstä, niin laita hakemus tulemaan.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Sähköasennusala (avoin hakemus)
Turku, Varsinais-Suomi

Avoin sähköalan työhakemus, Varsinais-Suomen alue

Me etsimme Varsinais-Suomen alueelle asiakkaillemme sähköalan työntekijöitä erilaisiin sähköalan työtehtäviin. Asiakkaamme työllistävät kauttamme sähköalan ammattilaisia, ja meidän tavoitteenamme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin paikkoihin!

Mistä on kyse?

Carrotin sähköistysalan työntekijänä pääset työskentelemään monipuolisiin tehtäviin osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaisesti. Haemme Varsinais-Suomen talousalueelle sähköalan osaajia erilaisiin työsuhteisiin ja työkohteisiin, lyhyistä projekteista pidempiin työsuhteisiin.

Tämä on avoin haku ja tähän työpaikkailmoitukseen voit jättää hakemuksen olit sitten vastavalmistunut aloittelija tai kokenut alan ammattilainen: sähköasentaja, teollisuuden sähköasentaja, sähkökokoonpanija, sähköasentaja (mastotyöt), teleasentaja, sähköverkkoasentaja, sähkösuunnittelija/sähköinsinööri - tai joku muu!

Jätä hakemus, niin jutellaan ja kartoitetaan yhdessä osaamistasi ja toiveitasi vastaavaa työtä!

Kuinka haen Carrotille?

Työhakemuksen jättäminen Carrotille on helppoa ja nopeaa. Jätä hakemus oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin hakenut töitä Carrotilta, kirjaudu käyttäjätunnuksillasi ja päivittä aiempaa hakemustasi. Saat yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin sekä mahdollisuuden koko elämän mittaiseen urapolkuun!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 8094999, ark. klo 9-15.

Nähdään Carrotilla!

Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Tarjoamme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Päämääränämme on löytää koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen työ, joka sopii elämääsi.

Carrot on kotimainen henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluihin keskittynyt yritys, joka on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Sähköasentaja talotekniikan puolelle
Turku, Varsinais-Suomi

SÄHKÖASENTAJA, TALOTEKNIIKAN PUOLELLE

Asiakkaamme etsii Turkuun kokenutta sähköasentajaa vakituiseen työsuhteeseen. Sinulla on jo sen verran kokemusta, että kykenet itsenäiseen työhön, ja sinulla on jo monipuolista kokemusta sähköasentajan töistä talotekniikan puolelta.

Työkohteita Turun seudulla on niin uudisrakentamisen puolella kuin myös saneerauskohteissa. Työtehtäviin kuuluu mm. vikakeikkaa, keskuksien kytkentää, valaisimien ja pistorasioiden asennusta, ylläpito- ja huoltokeikkaa, ilmalämpöpumppujen tai ilma-/vesilämpöpumppujen sähköjen asennuksia, talotekniikan sähköjen asennuksia ja korjauksia. Projekteissa on jopa 60 jäähdytyskoneikkoa, 15 sähkökeskusta. Projektit kestävät 1-2 pvää - 3 kk. Omakotitalosähköistyksiäkin pääset tekemään.

Työ on kokoaikainen, 40h/vko ja työtä on tarjolla toistaiseksi. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.

Asiakkaamme on LVIS-ratkaisuihin erikoistunut yritys Turusta. Asiakkaamme palvelee kotitalouksia, taloyhtiöitä ja yrityksiä Turun sekä muun Varsinais-Suomen alueella.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-15.

Muissa yleisissä työnhakuun tai palveluihimme liittyvissä kysymyksissä tavoitat meidät chatista osoitteesta www.carrot.fi (ark. klo 8-16).