1.
Jätä työhakemus jopa 2 minuutissa
2.
Kaikki hakemukset käsitellään
3.
Hakuprosessi etenee nopeasti
4.
Kohti uutta työpaikkaa!
Uusimaa
Pirkanmaa
Varsinais-Suomi
Satakunta
Pohjanmaa
Keski-Suomi
Pohjois-Suomi
Poista valinnat
117 hakutulosta
Kivimies Kanta-Hämeelle
Hämeenlinna, Riihimäki, Kanta-Häme

Kivityöntekijä

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme kivityöntekijää Kanta-Hämeen alueelle.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme sopimuksen mukaan alkavaan sesonkityöhön kivityöntekijää. Kyseessä on maanrakennusalan asiakkaamme ja työkohteet sijaitsevat Kanta-Hämeen alueella. Tehtävinäsi on esimerkiksi reunakivetykset ja pihakivien asennukset. Toivomme hakijalta aikaisempaa kokemusta kyseisistä tehtävistä, voimassa olevaa työturvallisuuskorttia ja tieturvakorttia. Työt alkavat sesongin mukaisesti huhtikuun paikkeilla ja kestää pitkälle syksyyn, tietysti hyvälle tekijälle voi olla talvellakin töitä. Huomiothan että työ on ulkotyö ja kesä ei ole pelkästään auringon paistetta, joten olethan valmis työskentelemään myös eri sääolosuhteissa. Työkohteet sijoittuvat laajasti Kanta-Hämeen alueelle, tarvitset työhön ajokortin ja oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Tehtävään vaaditaan suomen kielen taito.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, jätäthän hakemuksen pian. Haastatteluja pidetään jo hakuaikana ja sopiva tekijä kiinnitetään tehtävään ajoissa. Muistathan kertoa hakemuksessasi mahdollinen aikaisempi kokemuksesi ja mahdollinen palkkatoiveesi.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Ainolle numeroon 040 199 6222, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Avoin haku: Rakennustyöntekijä
Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula, Vantaa, Uusimaa

Avoin rakennusalan työhakemus, Uudenmaan alue

Hei, juuri sinä!

Me etsimme Uudenmaan alueen asiakkaillemme rakennustyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin. Asiakkaamme työllistävät kauttamme rakennusalan ammattilaisia, ja meidän tavoitteenamme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin paikkoihin!

Mistä on kyse?

Carrotin työntekijänä pääset työskentelemään osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaiseen tehtävään. Haemme rakentajia jotka ovat ahkeria, eivätkä pelkää työtä ja ovat valmiita oppimaan uutta. Asiakkaamme ja tehtävät ovat kaikki erilaisia, joten myös erilaiset taidot ovat haussa.

Tämä on avoin haku ja tähän työpaikkailmoitukseen voit jättää hakemuksen olit sitten vasta valmistunut tai kokenut alan ammattilainen. Löytyyhän sinulta taskusta työturvallisuuskortti voimassa olevana ja taskut täynnä oikeaa työasennetta. Useammat tehtävät vaativat suomen kielen taitoa.

Jätä hakemus, niin jutellaan ja kartoitetaan yhdessä osaamistasi ja toiveitasi vastaavaa työtä!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Ainolle numeroon 040 199 6222, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Avoin haku: Maanrakennustyöntekijä
Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula, Vantaa, Uusimaa

Avoin maanrakennusalan työhakemus, Uudenmaan alue

Hei, juuri sinä!

Me etsimme Uudenmaan alueen asiakkaillemme maanrakennustyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin. Asiakkaamme työllistävät kauttamme maanrakennusalan ammattilaisia, ja meidän tavoitteenamme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin paikkoihin!

Mistä on kyse?

Carrotin työntekijänä pääset työskentelemään osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaiseen tehtävään. Haemme työntekijöitä lapiomiehistä koneenkuljettajiin, jotka ovat ahkeria, eivätkä pelkää työtä ja ovat valmiita oppimaan uutta. Asiakkaamme ja tehtävät ovat kaikki erilaisia, joten myös erilaiset taidot ovat haussa.

Tämä on avoin haku ja tähän työpaikkailmoitukseen voit jättää hakemuksen olit sitten lapiomies tai kokenut koneenkuljettaja. Löytyyhän sinulta taskusta työturvallisuuskortti ja tieturvakortti voimassa olevana ja taskut täynnä oikeaa työasennetta.

Jätä hakemus, niin jutellaan ja kartoitetaan yhdessä osaamistasi ja toiveitasi vastaavaa työtä!

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Ainolle numeroon 040 199 6222, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Avoin haku: Logistiikka-ala
Hyvinkää, Uusimaa

Avoin logistiikka-alan työhakemus

Hei, juuri sinä!

Me etsimme Hyvikäälle asiakkaillemme logistiikka-alan työntekijöitä erilaisiin työtehtäviin. Asiakkaamme työllistävät kauttamme varastoalantyöntekijöitä, ja meidän tavoitteenamme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin paikkoihin!

Mistä on kyse?

Carrotin työntekijänä pääset työskentelmään monipuolisiin tehtäviin varastoilla osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaisesti. Haemme Hyvinkäälle osaajia eri tehtäviin: Vastaanotto, keräily, pakkaus ja lähettämö.

Tämä on avoin haku, ja työsuhteet alkavat asiakastilauksiemme mukaisesti. Kerrothan hakemuksessasi, minkä tyyppistä työsuhdetta etsit.

Eduksi katsomme varastoalan työkokemuksen, taidon erilaisten trukkien käyttämisestä ja voimassaolevan työturvallisuuskortin. Varastoalan tekijöille on tarvetta erityisesti sesonkiaikoihin, mutta tarjoamme työmahdollisuuksia myös ympäri vuoden!

Jätä hakemus, niin jutellaan ja kartoitetaan yhdessä osaamistasi ja toiveitasi vastaavaa työtä!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja saat soittamalla Ainolle numeroon 040 199 6222, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Yksi hakemus – monta työpaikkaa!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Asfalttityöntekijä
Espoo, Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Tuusula, Vantaa, Uusimaa

Asfalttityöntekijä

Hei, juuri sinä!

Me etsimme nyt asiakkaallemme asfalttityöntekijöitä Uudenmaan alueelle.

Mistä on kyse?

Etsimme motivoituneita ja osaavia asfalttityöntekijöitä liittymään tiimiimme monipuolisissa kohteissa Uudenmaan alueilla. Asiakkaamme hakee tekijöitä eri työtehtäviin, joten pääset työllistymään monipuolisesti erilaisiin töihin.

Asiakasyrityksemme etsii luotettavaa ja kokenutta työntekijää. Tehtävässä pärjäämisen edellytyksenä on aikaisempi kokemus asfalttitöistä ja voimassa olevat työturvallisuus- sekä tieturvallisuuskortti, tulityökortti on on eduksi. Hakijoilta toivomme myös intoa ja hyvää työotetta sekä halukkuutta työskennellä ulkona. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Työkohteiden sijainnin vuoksi myös oman auton käyttämahdollisuus on hyödyksi. Suomen kielen taito välttämätöntä.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Ainolle numeroon 040 199 6222, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Siivooja
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja

Hei, juuri sinä!

Me etsimme siivoojia monipuolisiin työtehtäviin, sekä kohteisiin.

Mistä on kyse?

Työllistämme siivoojia monipuolisiin työtehtäviin. Voit olla joko kokenut konkari tai vasta-alkaja. Meiltä löydät sopivan työn juuri sinun elämän tilanteeseesi. Voit työskennellä osa-aikaisesti, kokoaikaisesti, määräaikaisesti tai vakituisesti. Työkohteita ovat esimerkiksi kotitaloudet, toimistotilat, rappukäytävät tai rakennustyömaat.

Kerrothan hakemuksessasi taustoistasi ja millaisista siivoustöistä olisit kiinnostunut!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 9-15.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Sprinkleriasentaja
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Sprinkleriasentaja

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme sprinkleriasentajaa Ouluun.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme sprinkleriasentajaa Ouluun. Työtehtävät sisältävät perinteisiä sprinkleriasennuksiin liittyviä tehtäviä, joten henkilönostimen käyttötaito katsotaan eduksi.

Ensisijaisesti haemme osaavia asentajia, joilla on jo kokemusta sprinkleriasennuksista.

Lisäksi työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti, ja auton käyttömahdollisuus on eduksi.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 8-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Ruohonleikkaaja/trimmeröijä
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Ruohonleikkaaja - Kesätöihin Carrotille!

Hei, juuri sinä!

Kesätyöhaut ovat nyt kuumimmillaan, ja me etsimme asiakasyrityksellemme ruohonleikkaajia sekä trimmeröijiä kesäksi. Jatkathan lukemista!

Mistä on kyse?

Etsimme kesän ajan kestävään työsuhteeseen ruohonleikkaajia sekä trimmeröijiä ulkoalueiden hoitoon. Työtä tehdään kokopäiväisesti ja työt alkavat lähtökohtaisesti aamuisin. Aiempaa kokemusta ei vaadita, mutta katsotaan ehdottomasti eduksi. Työ on tarkkuutta vaativaa, joten haethan vain, jos uskot pystyväsi tarkkaan työnjälkeen. Eduksi on myös mikäli pienkoneet ja työvälineet ovat sinulle jo hieman tuttuja. Työssä vaaditaan B-ajokorttia.

Jos kykenet työskentelemään tehokkaasti yksin tai porukassa sekä tykkäät fyysisestä ulkotyöstä, niin haeppa nopiaa!

Jos jokin vielä mietityttään, niin lisätietoja saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633.

Miksi kesätöihin Carrotille?

  • Yksi hakemus ja monta työpaikkaa: Tiesitkö, että vuokratyöntekijänä voit työskennellä joko yhdessä työpaikassa, tai kokeilla kesän aikana monenlaisia erilaisia töitä ja työtehtäviä eri aloilta? Löydetään yhdessä juuri sinulle sopiva työ!
  • Kun työ sopii elämään: Haluatko ehtiä kesällä myös lomailemaan? Sovitetaan kesätyö sopimaan myös muihin kesän suunnitelmiisi.
  • Olemme vastuullinen ja välittävä kumppani urasi jokaiselle vaiheelle. Nähdään myös syksyllä!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan.

Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Lue meistä lisää:

www.carrot.fi
FB: @carrotfiIG: @carrot_fi

Nähdään Carrotilla!

Hae paikkaa

Rakennustyöntekijöitä Saariselälle
Inari, Oulu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

Rakennustyöntekijöitä Saariselälle

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme osaavia rakennustyöntekijöitä Saariselälle Lappiin.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme huhtikuun alussa alkavaan projektiin osaavia rakennusalan työntekijöitä. Kyseessä on hotellisaneeraustyömaa. Rakentaminen alkaa arviolta toukokuun alussa. Työtehtävät sisältävät mm. väliseinien teot, paneloinnit yms.

Toivomme hakijoilta rakennusalan perustutkintoa ja vankkaa aiempaa kokemusta erilaisista timpurin töistä. Lisäksi työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti. Reissutyömahdollisuus on ja majoitus järjestyy. Palkkaus osaamisen mukaan noin 14-20€/h

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 8-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Rakennuspeltiseppä
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Rakennuspeltiseppä

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme rakennuspeltiseppää Ouluun.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme sopimuksen mukaan alkavaan työsuhteeseen rakennuspeltiseppää. Kohteet sijaitsevat Oulun alueella sekä lähikunnissa. Työtehtävät sisältävät esimerkiksi kattojen reunapellityksiä, kulmapellityksiä sekä piippujen pellityksiä.

Toivomme hakijoilta rakennusalan perustutkintoa ja / tai aiempaa kokemusta peltisepän tehtävistä. Työntekijän tulee pystyä itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti sekä ajokortti. Palkkaus sopimuksen mukaan.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Putkiasentaja Kajaaniin
Kajaani, Kainuu

Putkiasentaja Kajaaniin

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme Kajaaniin ammattitaitoisia putkiasentajia.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaalleemme 1-2 putkiasentajaa datakeskustyömaalle. Työt alkavat viikolla 12 ja hyvällä tekijällä on mahdollisuus työskennellä heinäkuun loppuun saakka. Työtehtävät sisältävät monipuolisia asennustöitä mm. HST-putken asennusta.

Toivomme hakijoilta vankkaa työkokemusta putkiasentajan työtehtävistä ja itsenäistä otetta työhön. Lisäksi työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti. Reissumahdollisuus on ja majoitus järjestyy.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 8-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Pensaanleikkaaja (kesätyö)
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Pensaanleikkaaja - Kesätöihin Carrotille!

Hei, juuri sinä!

Kesätyöhaut ovat nyt kuumimmillaan, ja me etsimme asiakasyrityksellemme pensaanleikkaajaa kesäksi. Jatkathan lukemista!

Mistä on kyse?

Etsimme koko kesän kestävään työsuhteen pensaanleikkaajaa. Työnkuvaan kuuluu pensaiden siistiminen ja kunnossapito. Kohteet sijaitsevat Oulussa.

Työntekijältä vaaditaan sen verran rohkeutta, että uskaltaa nousta pyöräkuormaajan keulaan henkilönostinkoppiin, sillä siistittävät pensaat saattavat olla korkeammallakin. Lisäksi työssä vaaditaan ajokortti, sillä yritykseltä saa auton käyttöön. Aikaisempi kokemus vastaavanlaisesta työstä on välttämätöntä.

Lisätietoja saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633.

Miksi kesätöihin Carrotille?

  • Yksi hakemus ja monta työpaikkaa: Tiesitkö, että vuokratyöntekijänä voit työskennellä joko yhdessä työpaikassa, tai kokeilla kesän aikana monenlaisia erilaisia töitä ja työtehtäviä eri aloilta? Löydetään yhdessä juuri sinulle sopiva työ!
  • Kun työ sopii elämään: Haluatko ehtiä kesällä myös lomailemaan? Sovitetaan kesätyö sopimaan myös muihin kesän suunnitelmiisi.
  • Olemme vastuullinen ja välittävä kumppani urasi jokaiselle vaiheelle. Nähdään myös syksyllä!

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan.

Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Lue meistä lisää:

www.carrot.fi
FB: @carrotfiIG: @carrot_fi

Nähdään Carrotilla!

Hae paikkaa

Maanrakennustyöntekijä
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Maanrakennustyöntekijä

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme maanrakennustyöntekijöitä Ouluun.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme motivoituneita ja ahkeria maanrakennustyöntekijöitä, joilta löytyy osaamista myös putkien asentamisesta. Toivomme hakijoilta osaamista taso- ja putkilaasereiden käytöstä sekä hyviä piirrustusten lukutaitoa.

Arvostamme valmiutta työskennellä vaihtelevissa olosuhteissa sekä aikaisempaa kokemusta alan töistä. Lisäksi odotamme vastuullista ja turvallista työskentelytapaa kaikissa tilanteissa. Lisäksi työssä vaaditaan voimassa oleva työturvallisuuskortti.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 8 -16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Maanrakennustyönjohtaja
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Maanrakennustyönjohtaja

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme Ouluun työnjohtajaa maanrakennusalalle.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme arviolta toukokuun alussa alkavaan vakituiseen työsuhteeseen maanrakennustyönjohtajaa erilaisiin projekteihin.

Toivomme hakijoilta rakennusalan koulutusta sekä mielellään vähintään viiden vuoden kokemusta maanrakennukseen liittyvistä töistä.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi jättääksesi hakemuksen tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633, ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme myös osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Leirikeskustyöntekijä Saariselälle
Inari, Lappi

Leirikeskustyöntekijä Saariselälle

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme leirikeskustyöntekijää Saariselälle.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme touko-syyskuun ajaksi leirikeskustyöntekijää. Työtehtävät sisältävät muun muassa aamupalan ja eväiden valmistusta leirikeskuksen asiakkaille leirikeskuksessa sekä siisteyden ylläpitoa. Hygieniapassi vaaditaan. Työ on kaksivuorotyötä ja työt sijoittuvat klo 7-19 välille (myös viikonloppuja). Työ on kokoaikaista.

Kuinka haen Carrotille?

Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja!

Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Janne Tauriaiselle numeroon 0400 406 633 ark. klo 9-16.

Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta www.carrot.fi

Nähdään Carrotilla!

Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut vuodesta 1998.

Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin.

Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija

Hae paikkaa

Hortonomi
Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Hortonomi

Hei, juuri sinä!

Me etsimme asiakkaallemme Hortonomeja Ouluun.

Mistä on kyse?

Etsimme asiakkaallemme keväästä syksyyn asti kestävään työsuhteeseen hortonomeja. Työt tapahtuvat Oulun talousalueella ja töitä on koko sesongin ajaksi. Palkkaus on neuvoteltavissa.

Toivomme hakijoilta alan koulutusta. Aiempi työkokemus ei ole välttämätöntä, joten työ sopii hyvin vaikkapa vastavalmistuneelle. Työssä vaaditaan ajokortti.