22.12.2025 Blogi

Carrot toivottaa rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2026!

Carrot toivottaa rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2026!

Vuosi 2025…

Vuosi 2025 on ollut vaisusta markkinatilanteesta huolimatta Carrotilla työntäyteinen ja täynnä hienoja kohtaamisia niin uusien kuin vanhojenkin työntekijöiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Olemme työllistäneet tänäkin vuonna työntekijöitä monille eri toimialoille monipuolisesti aina toimiston, asiakaspalvelun ja kaupan alalta teollisuuteen, logistiikkaan, kiinteistönhuoltoon, sekä rakennus- ja infra-alalle, niin uusille kuin vanhoillekin asiakkaille.

Nyt joulun alla ja vuoden lähestyessä loppuaan haluammekin pysähtyä hetkeksi kiittämään kaikkia, jotka ovat olleet mukana rakentamassa Carrotin arkea kuluneen vuoden aikana – Erityisesti mainiten sesonkityöntekijämme, jotka ovat työskennelleet joulun alla esimerkiksi ravintoloissa, kaupan alalla, logistiikassa ja elintarviketeollisuudessa vuoden kiireisimpänä aikana.

… Ja katseet vuoteen 2026

Vaikka joulun alla onkin hyvä rauhoittua lataamaan akkuja vuoden päätteeksi, me suuntaamme kuitenkin jo katseemme lähestyvän vuodenvaihteen myötä kevääseen 2026 ja avaamme ensimmäiset kesä- ja sesonkityöpaikkamme hakuun jo välipäivinä. Jos siis etsit kesä- tai sesonkityöpaikkaa, ota seurantaan Carrotin avoimet työpaikat ja jätä rohkeasti hakemusta. Avaamme hakuja pitkin kevättä asiakastilausten mukaan, joten seuraathan avoimia paikkojamme myös kevään aikana.

Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi niin tutut kuin uudetkin tekijät rakentamaan kanssamme onnistunutta vuotta 2026!

Rauhallista joulua ja työntäyteistä uutta vuotta 2026!

Ps. palvelemme normaalisti myös välipäivinä ja 2.1.